MUISTOISSA

Rajahiilen Tyty (Pyryn pikkusisko). 13.11.2008 Syntyi viimein se odotettu toinen sarja Rapi kertaa Karaa. Nyt saatiin aikaan niitä uroksia, joita piti tuleman jo Pyryn kanssa.

Siinä katseltiin katrasta ja porukan ainoa tyttö alkoi näyttää jalkavalta ja nopealta koiran alulta. Sitä käytiin jo katsomassa, mutta päätimme kuitenkin pitää sen itsellä ja katsoa kummasta siskosta tulisi parempi. Tyty kasvoi ja haukkui jo hyvin puuhun lintuja, myös ensimmäinen pitkä hirvenhaukku oli takana. Kuntoa ja lihaksia kasvatettiin uittamalla ja häkissä siskon kanssa painimalla.

Sitten koitti se surullinen syksyinen perjantai- ilta (lokakuu 2009).

Päästin siis tytöt juoksemaan kaksin pe illalla ja ne olivat jossain jäljillä heti illalla. Aamulla lauantaina Pyry tuli kotiin jotain kymmenen aikoihin märkänä ja alkasin odotella Tytyä pian perässä. Päivällä Rapi ja Pyry ulvoivat hetken metsään päin, mutta mitään ei kuulunut takaisin.

Pyhänä aamulla kun menin viemään vettä häkkiin, Pyry yritti väkisin ovesta ulos ja Rapi löi tassulla naamaan heti kun olin häkissä. Päästin ne sitten etsimään Tytyä, kun sitä pyysivät. Muutaman pyörähdyksen jälkeen ne ampaisivat suoraa sinne suuntaan, minne olivat lauantaina ulvoneet. Hetken päästä ne tulivat hakemaan minua mukaan, Rapi selitti ikkunan takana että tule tule, nyt mennään! Rapi meni hiljalleen eteenpäin ja joka välissä odotti, että pysyn mukana. Metsään päästyämme Rapi katosi näkyvistä, mutta Pyry kävi kertomassa mihin suuntaan pitää mennä. Aina kun pysähdyin, se ilmestyi jonnekin eteen kuin haamu ja katsoi että pysyn mukana. Metsän läpi minut vietiin metsäautotielle ja sitä päähän asti, viisi kilomeriä. Rapi kulki edellä ja Pyry opasti.
Puolessa matkassa ne haistelivat hetken metsään, mutta olisivat vaan menneet suoraa. Ihmettelin, mikä siellä oli ja käänsin ne näyttämään. Metso narskutti männyn latvassa. Rapi istui hetken puun alla, mutta normaalista poiketen ei päästänyt ääntäkään. Sitten se halusi takaisin tielle ja vei eteenpäin.

Matkalla oli passissa pari hirvimiestä. Pysähdyin kertomaan, miksi ollaan menossa lähes keskelle ajoa. Rapilla oli koko ajan hätä eteenpäin. Tule, tule jo, se pyyteli kun pysähdyin. Koirat olisivat yhä vieneet tien päästä metsään, mutta en enää voinut sillä kertaa jatkaa. Kovasti ne haistelivat siellä tien päässä- ja kotiin päästyä ulvoivat taas hetken häkissä.

Maanantaina soitin vr:lle ja kysyin, onko raportoitu allejäämisiä. Käskivät soittaa poliisille. Sieltä kuulin, että noin kaksi kilometriä maakuntarajalta Myllymäelle päin on radalla susi tai koira. Siis IHAN SIINÄ PAIKASSA mihin Rapi oli viemässä!!! Matkaa olisi ollut enää noin kilometri. Alkoi kylmätä. Siinä päivän kuluessa sitten viimein Tyty tuotiin autolla näytille matkamme varrelle ja sain sen kyytiin. Kotimatkalla hautasimme sen. Mietimme pitäisikö käydä ensin Rapille näyttämässä, mutta tuumimme että haju jää kuitenkin peittoon.

Pääsin kotiin ja peruutin auton häkille. Rapi ja Pyry olivat iloissaan, että nyt mennään jonnekin. Avasin luukun ja päästin ne perälle. Sekunnissa lähtemisen ilo muuttui tarkaksi nuuskimiseksi. Sitten Rapi nuoli kasvoni ja pyysi päästä takaisin häkkiin.

Sen jälkeen se ei pariin viikkoon hypännyt kopin katolle, josta se tapasi tyttöjen touhuja seurata. Se söi todella huonosti tämän ajan, kuten koko muu lauma.Eivätkä ne haukkuneet mitään häkissä viikkoon, vaikka aiemmin jotain mielenkiintoista oli puskissa joka päivä. Se vain makasi mytyssä kopin vieressa tai kopissa.

Parin viikon päästä tästä oli ilmeisesti hirvi ihan tuossa takana. Pyry huusi häkissä ihan henkensä hädässä, Rapi vain istui ja katseli surullinen ilme silmissään metsään päin. Sitten se nousi ja tuumi
pitkään, lähti jolkottelemaan hiljalleen metsään ja pysähteli joka välissä ja katsoi kotiin. Viimein hajut olivat niin voimakkaat, että se ampaisi metsään.